Verneri- hanke1 2018-2020

Verneri eli vertaisneuvontaa ja -toimintaa hanke käynnistyi helmikuussa 2018. Stea-rahoitteisessa kolmivuotisessa hankkeessa toimitiin matalalla kynnyksellä Metka-kylätalolla, kaikki toimijat olivat tervetulleita mukaan joko osallistujiksi tai vertaisohjaajiksi.

Vernerin tavoitteena on ollut vahvistaa ihmisten osallisuutta ja hyvinvointia, tuoda alueelle matalan kynnyksen toimintaa, vähentää yksinäisyyttä, kotouttaa ihmisiä ja tuoda arkiseen elämään pirskahtelevaa toimintaa ja tarjota uusia toiminnallisia mahdollisuuksia.

Hanke järjesti matalan kynnyksen info -piste, josta ohjausta ja neuvontaa osallistujat saivat suomeksi, ruotsiksi, venäjäksi, englanniksi, espanjaksi, arabiaksi ja somaliaksi. Asioiminen onnistui myös puhelimitse, sähköpostin, sosiaalinen median ja whatsappin kautta. Palvelua sai alkuvaiheessa neljänä päivänä viikossa. Perjantaisin palvelu tarjottiin etäyhteydessä.

Verneri järjesti kulttuurikahvilatoimintaa ja erilaisia kerhoja, koulutuksia, info-tilaisuuksia, retkea, leiriä mm, joita toteutetiin osallistujien toiveiden mukaisesti, kaikille ikäisille ja kansainvälisuuden riippumatta. Vapaaehtoisille kerho-ohjaajille ja toiminnan vetäjille järjestetiin myös omaa toimintaa ja koulutuksia.

Yhteistyötä teemme muiden paikakunnalisten ja maakunnallisten toimijoiden kanssa. Näin saimme ja samalla annimme erilaista osaamista meidän kaikkien käyttöön.

Toiminnan tavoitteet pähkinässä:
1. Vahvistaa heikossa asemassa olevien ihmisten osallisuutta, tuoda alueelle matalan kynnyksen toimintaa, joka vähentää yksinäisyyttä ja antaa välineita selviytyä arjessa. Luodaan mahdollisuudet vertaisohjaustoiminnalle ja kulttuurille.
2. Hanke toimii kumppanina makunnallisille toimijoille.

Verneri-hankeen 2018-2020 projektipäällikkö: Maria Victoria de la Cruz Molinari

Verneri-hankkeen projektisihteeri 2018-2020: Makaran Mohamed Abdullahi

Raportit

 

Verneri-hankkeen väliraportti Stealle voi lukea tästä: Verneri väliraporti 2019

Verneri-hankkeen toimintakertomus vuodesta 2018 voi lukea tästä: Verneri toimintaraportti 18.10.2018

Verneri-hankkeen toimintakertomus vuodesta 2019 voi lukea tästä: Toimintakertomus 2019 , toimintaraportti 2019.

Verneri-hankkeen toimintakertomus vuodesta 2020 voi lukea tästä: toiminta kertomus verneri 2020

Esitykset

 

Vernerin loppuseminaarin esitys:  verneri loppuseminari 2   

Vernerin ensimmäinen esitys vuodesta 2018: Vernei esitys 2018 keväät

Vernerin työntekijät kehittämistyö Riverialle:  Esitys Riveria 2020t

Ohjaus-ryhmälle esitys 2019: Verneri-hankkeen ohjausryhmä 2019

Toiminnan videot

Vuosi 2020

Vuosi 2019

https://youtu.be/DtYbvnmWfUM

Vuosi 2019 kesäleiri

https://youtu.be/5ZJ-qKzTVg0

Vuosi 2018

https://youtu.be/HPhyFeZ2tyk

Retket ja kerhot

https://youtu.be/bCXu4ROkQSY

https://youtu.be/MGW7zO9VHhk

https://youtu.be/HhmhaTCCvP4

 
Esitteitä Verneri-hankkeesta

 

     Lasten kesäleiri 2018 ohjelma    kesäleiri 2018

Lisää esitteitä Vernerin toiminnasta linkistä: Verneri esiteet historia